Mun odotukseni on ollut aika pitkä. Mä en oo odottanut 9 kuukautta, vaan mä oon odottanut jo vuosia. Vauvakuumeni oireili jo 4-vuotiaana päiväkodissa. Tai tarkemmin ajateltuna olin jo 1,5 vuotiaana ihan rakastunut nukkeihin, varsinkin yhteen tiettyyn, jonka nimesin Amandaksi ja kanniskelin sitä mukanani joka puolelle varmaan 10-vuotiaaksi asti. Musta on aina tuntunut että mä oon täällä ollakseni äiti ja hoitaakseni perhettäni.

Mä olen rikkonaisesta perheestä ja mun lapsuus ei oo ollut helppo. Monia vaikeuksia ja suuria menetyksiä on tullut elämässä vastaan. Mut oon pysynyt suhteellisen ehjänä ja mielessä on vain koko ajan ollut tämä suuri unelma, oma ehjä perhe.

Oon seurustellut 8 vuotta. Mieheni on joutunut kuuntelemaan lähes koko sen ajan valitustani vauvakuumeesta ihan kyllästymiseen asti, helppoa se ei varmasti ole ollut. Itse hän ei ehkä koe vielä olevansa valmis isäksi tai häntä pelottaa, mutta uskon kuitenkin että hän on valmis, pelko on normaalia. Muakin pelottaa!